Thrash-metallin legenda Exodus(USA)saapuu Hakunilaan! 80-luvulla toimintansa aloittanut Exodus on ollut innoittamassa mm. Metallicaa ja Megadethia, ja sedät jaksavat edelleen heilua. Uusi tuleminen alkoi vuonna 2001, ja huhut kertovat että uutta albumia olisi luvassa tämän vuoden aikana.

Viime vuoden metallialbumin Emman pokannut Amorphis on myös pitkän linjan yhtye. Alkuaikojen maalailevampi Kalevala-meininki on osin korvautunut suoraviivaisemmalla meiningillä, mutta melodisuus on säilynyt.

Marco Hietala ehtinee johdattaa kuoronsa sotavoittoon ennen kesän keikkakiireitä. Uusi levy tulee pihalle keväällä, joten Tarot kuuluu kesän kuumimpiin keikkanimiin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Musiikkipiireissä Blake ei enää esittelyjä kaipaa. Bändi valmistelee parhaillaan uutta materiaalia jota kuullaan varmastikin jo tulevan kesän keikoilla. In the spirit of Cain!

Diablo on viettänyt viime hetket hiljaiseloa, mutta tuo hiljaisuus murtuu Hakunilassa lauantaina 19.6. kun bändi kapuaa Myötätuulirockin lauteille. Yhtye tekee kesällä kotimaassa ainoastaan kaksi keikkaa, joten MTR:ssä on harvinainen mahdollisuus päästä heilumaan pitkästä aikaa itsensä Diablon tahdittamana!

Myös Mokoma julkaisee levyllisen uutta musiikkia ennen kuin seuraava kesä koittaa. Itä-Suomen metallimiehet ovat olleet nousujohteessa koko 2000-luvun, eikä tämän uuden vuosikymmenen ensirykäisyn uskota olevan poikkeus. Maamme parhaita metalliyhtyeitä eittämättä!

Kiuas esiintyy ensimmäistä kertaa Myötätuulirockissa. Heavya, power metallia ja osin progeakin sekoittava pumppu on ollut toivottu kokoonpano Hakunilan lauteille jo useana vuonna, nyt toteutuu monen toive!

Swallow the Sun vääntää melodista death metallia ajoittaisilla doom-elementeillä ja jyväskyläläisellä meiningillä. Kriitikon sanoin: jännittävää musiikkia ja kiehtovia kokonaisuuksia.

Radio Rockin bändikisasta Suomen listakakkoseksi ja saman tien koko Suomen tietoisuuteen. Doom Unit on MTR:n kattauksen virkaiältään nuorin kokoonpano.

Viikingit, Kalevala, parrat kosketinsoittajaa lukuunottamatta, death metal, säkkipilli ja miekat kaikki sujuvasti samassa paketissa. Enska kuuluu MTR:n vakiovieraisiin.

Stam1na julkaisi alkuvuodesta loistavia arvioita keränneen levyn Viimeinen Atlantis. Viimeistään tämän myötä Suomen ykköskaartiin kohonnut bändi on uransa toistaiseksi korkeimmalla huipulla.

Mystiset "Suomen Gringot" ottavat tänä kesänä haltuun myös Myötätuulirockin. Ay caramba el muerte los bastardos!!

Sauna ja terva ja viina, ja terva ja viina ja sauna, ja viina ja sauna ja terva. Tätä kappaletta et ole voinut välttyä kuulemasta. Haaskalinnut saalistaa myös Myötätuulirockissa 2010!

Folkmetallia saamesta suomen kautta englantiin. Omia polkujaan kulkeva Korpiklaani on kasvattanut tasaisesti kansainvälistä suosiotaan esiintymällä säännöllisesti ulkomailla. Tuorein albumi Karkelo julkaistiin kesällä 2009.

Jopa Exodukseen verrattuna veteraanisarjaan kuuluva suomalainen legenda! Rockin Suomen Mestarit eivät biisissään tahtoneet olla rocktähtiä, vaan ovatpa kuitenkin. Heh!

Oletko valmis taisteluun?! Turisas haastaa yleisön folkloristiseen hurmokseen aseinaan sotamaalaukset, harmonikka sekä hillitön show. Metallin ja kansanmusiikin kohdatessa tanner tömisee ja aitaa kaatuu!

Suburban Tribeä on odotettu Hakunilaan jo pitkään. Suomen Big Brotherin tunnusmusiikistakin tutut Subbarit julkaisi ensialbumin vuonna 1994, nyt odotus vihdoin palkitaan!

Rootsia pääkaupunkiseudulta, mikä voisikaan sopia paremmin Hakunilan kesään! Vajaan vuosikymmenen tauon jälkeen The Milestones teki paluun viime vuonna julkaisemalla uuden levyn Devil In Me, sekä keikkailemalla mm. Deep Purplen lämppärinä.

--------------------------------------------------------------

Eikä tässä vielä kaikki!

Lupaamme että tulet näkemään MTR:ssä paljon lisää hulppeita vetoja, esimerkiksi sunnuntain pääesiintyjä on vielä varmistamatta. Lisää esiintyjiä julkistetaan siis myöhemmin.