MTR-Isännöinti suhtautuu koronavirukseen erittäin vakavasti. Kannamme yhteiskunnallisen vastuumme ja teemme voitavamme koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Haluamme suojata asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja työntekijöitämme. Seuraamme tiiviisti viranomaistiedotusta ja tapahtumien kulkua.
Viranomaisohjeistuksen mukaisesti henkilökuntamme työskentelee toistaiseksi pääosin etänä. Poikkeustilanne vaikuttaa työntekijöidemme arkeen ja olemmekin ottaneet käyttöön joustavia työaikaratkaisuja. Henkilöstöllämme on mahdollisuus esimerkiksi lyhennettyyn työaikaan tai työn tekemiseen joustavasti pätkissä, jotta perheillä on tässä haastavassa tilanteessa enemmän liikkumavaraa.
Tällä hetkellä epidemia ei vaikuta henkilöstövahvuuteemme, eli palvelemme asiakkaitamme normaalisti. Mikäli tilanne muuttuu, tiedotamme siitä välittömästi. Olemme tehneet jatkuvuussuunnitelmia poikkeustilanteiden varalle, jotta palveluntuotanto jatkuu mahdollisimman häiriöttömänä.
Yhtiökokoukset poikkeustilanteessa
Suomen hallitus on määrännyt, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja kielto koskee myös yhtiökokouksia. Lain mukaan yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, mutta lakia säädettäessä ei ole otettu huomioon poikkeusoloja kuten epidemiaa. Oikeusministeriö valmisteleekin parhaillaan lakimuutosta, joka sallisi yhtiökokouksen lykkäämisen määräajan yli. Lakimuutoksella myös helpotetaan kokousten järjestämistä etäosallistumisten ja valtuutusten avulla. Hallituksen esitykset asiasta ovat tulossa lähiviikkoina. Muutosten on määrä kestää vuoden loppuun.
Lähde: Oikeusministeriön tiedote
Taloyhtiön hallitus tekee päätöksen yhtiökokouksen lykkäämisestä tai kokouksen pitämisestä etäyhteyksiä hyödyntäen. Mikäli kokous päätetään järjestää, hallitus miettii, mitkä ovat parhaat käytettävissä olevat keinot osallistua etäyhteydellä yhtiökokoukseen juuri omassa taloyhtiössä.
Yhtiövastike- ja käyttökorvaustilisiirrot
Yhtiövastikkeisiin ja käyttökorvauksiin (esim. autopaikka- tai saunavuoromaksu) liittyvät tilisiirrot ovat useimmissa taloyhtiöissämme voimassa kesäkuun loppuun asti. Taloyhtiön talousarviosta ja yhtiövastikkeen määrästä päätetään yleensä yhtiökokouksessa. Mikäli yhtiökokousta joudutaan siirtämään, pysyvät vastikkeet ja käyttökorvaukset ennallaan. Tässä tilanteessa toimitamme uudet tilisiirrot ennen edellisen tilisiirron voimassaolon päättymistä.
Ilmoitathan ajan tasalla olevat yhteystietosi
Viestinnän helpottamiseksi pyydämme taloyhtiöiden asukkaita ja osakkaita ilmoittamaan ajan tasalla olevat yhteystietonsa nettisivuiltamme löytyvän lomakkeen kautta: https://www.mtr.fi/sahkoiset-palvelut/yhteystietojen-paivitys/
Palvelemme sähköisesti
Asiakaspalvelumme on avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti, mutta pyydämme välttämään henkilökohtaista asiointia henkilökuntamme kanssa ja toivomme yhteydenotot sähköpostitse, puhelimitse tai nettisivuilta löytyvien lomakkeiden kautta. Mikäli asiointi toimistolla on välttämätöntä, on siitä sovittava etukäteen asiakaspalvelumme kanssa.