Inno Isännöinti Oy ja MTR-Isännöinti Oy yhdistyvät 1.7.2019 alkaen

28.06.2019

Inno Isännöinti Oy ja MTR-Isännöinti Oy ovat sopineet yrityskaupasta, jonka seurauksena yritykset fuusioituvat vuosien 2019–2020 aikana. Yhdistyessään yritykset muodostavat uudenlaisen kiinteistöjohtamiseen erikoistuneen, vahvan palveluntuottajan isännöintialalle, jonka tavoitteena on toimia koko alan suunnannäyttäjänä.

”Yhdistämällä molempien yritysten vahvuudet haluamme rakentaa ketterän palveluyrityksen, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistäkin nykyaikaisempia ja monipuolisempia palveluita. Yhdistyminen hyödyttää tulevaisuudessa molempien yritysten asiakkaita, kun toivottua kehitystyötä pystytään tekemään nopeammin ja tehokkaammin”, MTR-Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Krister Ilvonen sanoo.

Inno Isännöinti Oy:n ja MTR-Isännöinti Oy:n toimintaa jatketaan toistaiseksi omien y-tunnusten alla, eikä fuusiolla ole vaikutusta asiakassopimusten sisältöihin, ehtoihin tai hintoihin. Yhdistyminen ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä, ja asiakkaille tiedotetaan prosessin etenemisen eri vaiheista. Molempien yritysten toimitusjohtajana toimii 1.7.2019 lähtien Krister Ilvonen.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Krister Ilvonen puh. 0504781105, krister.ilvonen@mtr.fi


Inno Isännöinti Oy on uuden ajan asiantuntijayritys, joka edistää ammattimaista kiinteistöjohtamista sekä kiinteistöjen jatkuvaa arvon kehitystä asunto-osakeyhtiöille, kiinteistöosakeyhtiöille sekä kiinteistösijoittajille. Tavoitteemme on edistää kiinteistöjen arvontuoton kehittymistä ja asukastyytyväisyyttä. Vuonna 1986 perustettu isännöitsijätoimisto on ISA auktorisoitu palvelutuottaja. Inno Isännöinti Oy:n tytäryhtiönä toimii Onni Isännöinti Oy, joka on kohdistanut palvelunsa pienille taloyhtiöille.
www.innoisannointi.fi

Vuoden Isännöintiyritykseksi 2018 valittu MTR-Isännöinti Oy tarjoaa asiakaslähtöisiä kiinteistönhallinnan palvelukokonaisuuksia asunto-osake- ja kiinteistöosakeyhtiöille Uudenmaan alueella. MTR-Isännöinnin palveluihin kuuluvat isännöinti-, taloushallinto-, projektinjohto-, laki- ja viestintäpalvelut sekä tekninen isännöinti. Vuonna 2000 perustetun MTR-Isännöinnin palveluksessa työskentelee yli 30 alan ammattilaista. MTR-Isännöinnillä on viisi toimipistettä Klaukkalassa, Hyvinkäällä, Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä.
www.mtr.fi